Luojan kiitos näin on. Minunkin järkeni palautui ja jätin miehen, kun seurustelumme alusta oli kulunut reilu 19 kuukautta. Päätös ei ollut helppo, ja mietin sitä pitkään, mutta se oli oikea. Alkujärkytyksestä ja shokista selvittyäni, oloni on ollut loistava.
Unelmista luopuminen satutti eniten
Erossa eniten satutti unelmista luopuminen. Tästä miehestä ei tullutkaan aviomiestäni ja lasteni isää. Tämä mies ei olekaan loppuelämää minun rinnallani. Tämä mies ei ollutkaan se unelmieni mies, vaikka niin kovasti toivoin sitä ja halusin uskoa siihen.
Jokainen on ansainnut syntymäpäivälahjansa
Suhteemme lopullinen alamäki alkoi siitä, kun en saanut syntymäpäivälahjaa. Oli kuulemma tulossa, mutta neljän kuukauden odottamisen jälkeen totesin, että jos edes sen verran ei viitsi vaivautua minua ilahduttaakseen, tuskin on odotettavissa kovin kummoista yhteistä tulevaisuuttakaan. En kaivannut mitään suurta ja ihmeellistä. Halusin vain jotain, minkä hän nimeää syntymäpäivälahjaksi.
Kun erottiin, kysyin vielä viimeisen kerran, että onko se lahjani muka oikeasti jossain 'tulossa'. Lahjani on kuulemma vielä helsinkiläisen myymälän hyllyllä. Mies ei vain jaksanut persettään sinne raahata hankkiakseen sen (ja hän kuitenkin asuu Helsingissä).
Joten eipä nyt sitten tarvitse enää pikkurilliäkään nostaa minun tähteni.
Kiitti mulle riitti.
P.S. Muista eroon johtaneista syistä kerron tulevissa teksteissä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Huomaa: vain tämän blogin jäsen voi lisätä kommentin.